Pitää varmaan lakata kirjoittamasta suunnitelmia blogiin, kun ne tuntuvat pettävän joka kerta. En siis ehtinytkään kaavailemiini subbaritreeneihin, sillä iltapäivä hurahti huomisen kaavailussa. Huomenna nimittäin saapuu Tukholmaan tuo portugalilaisjamppa, joka muuttaa tähän mun asuntoon. Täytyypi mennä vastaanottamaan kaveri, että saa tavaransa tänne säilöön siihen saakka, että avaimet vaihtavat omistajaa. Subbarineitsyys ei siis täällä mennyt vieläkään, mutta BJJ-treeneihin ehdin ihan mukavasti.

Treenien tekniikkaosuudesta ei ole pahemmin kerrottavaa. Katseltiin alkuun aloittelijoita varten jaloilleen nousua suljetusta guardista ja sen jälkeen kokeneiden puolella knee-on-stomachista painelopetusta (polvi solar plexukseen) ja pesiskuristusta. Ei uutta, joten ei siitä sen enempää.

Jälleen pyörittiin joitakin eriä positiosparria guardista. Meni ihan sujuvasti, tosin Lejenäs pörisi päällä niin hemmetin moista kyytiä, että jouduin kilppariin kääntymään, vaikka olin päättänyt, etten niin tekisi. Eipä se mitään, ei ohittanut kuitenkaan vaikka kuinka imitoi formula-autoa.

Positiosparrien jälkeen porukka jaettiin kahtia, että saatiin matolle tilaa, ja pyörittiin kaksi viiden minuutin erää normaalisparria. Treeneissä oli eräs vanhempi ruskeavyö, jota en ollut aikaisemmin tavannut, joten menin hänet pyytämään ensimmäiseen pyörintään. Ja uskomatonta mutta totta, dominoin aivan mielin määrin. Swiippasin, ohittelin, olin selässä ja mountissa ja kolmesti oli kimura ja kerran kauluskuristus taputusvaiheeseen saakka kiinni, tosin joka kerta ajauduttiin joko seinään tai toisen parin alle, joten keskeytettiin. En siis saanut lopetusta, mutta eipä sen niin väliä. Positiopainissa "voittaminen" tuntuu jotenkin arvokkaammalta kuin väkisin väännetty lopetus.

Treenien tähtihetki tuli kuitenkin vasta viimeisessä sparrierässä. Taputin nimittäin valkovöiselle. Eipä ole tapahtunut moista pitkään pitkään aikaan. En edes jaksa keksiä mitään selitystä, olin vain yksinkertaisesti huolimaton ja vastustaja sai kellokuristuksen halfbackgrabista kiinni. Kuristus ei tuntunut edes mitenkään erityisen uhkaavalta, mutta taputin sitten kuitenkin. Ja hyvä että taputin, siinä määrin veri humahti takaisin päähän irti päästyäni, että meinasi jalat mennä alta. Pari sekuntia pidempään kun olisin sätkinyt, niin olisi saatu herätellä maton pinnasta. Pirullisia tuollaiset löysät pukukuristukset, todella salakavalasti alkaa päässä heittää.

Treenien jälkeen pukuhuoneessa alkoi epämiellyttävän tuttu kysely, että eikös mun pitäisi olla jo purppuralla (kyselijät eivät selvästikään nähneet aikaisempaa taputustani). On se nyt hittolainen, kun ei valtion ja valuutan vaihdollakaan pääse eroon noista lätinöistä. Mun on vakaa tarkoitus viettää vielä useita onnellisia vuosia sinisellä vyöllä, joten antakaa mun olla rauhassa! :)